Lupauduin hoitamaan kaverini kissaa, Nappua, jonkin aikaa ja oh dog mitä kaikkea on jo kerenny tapahtumaan vajaan kahden päivän aikana.
Aluksi Nappu kyhjötti vain makuuhuoneen nurkassa ja annoinkin sille täyden rauhan (miinus valokuvan ottaminen.) Siinä ehtikin vierähtää n. 3-4h että Nappu uskaltautui olohuoneeseen eli sinne missä mäkin olin. Mutta samantien sulin söpöydestä, kun se halusi änkeytyä (tuttuun tapaansa) peiton alle piiloon - tai "kotatsuun", niinkuin mä ja kaverini sitä kutsutaan. Nappu siis tulee aina mun jalkojen alle, kun oon peiton alla jalat koukussa - tämä siis muodostaa telttamaisen suojan Napulle, jossa se tykkää köllötellä.
![]() |
| Alkujännitykset |
![]() |
| Nappu kurkkaa "kotatsusta" |
![]() |
| "... miksi otit peiton pois ??" |
Noh, mun nukkumaanmeno senkun venyi ja venyi... En vaan halunnut häätää Nappua mihinkään, vaan halusin mennä sen ehdoilla, ettei se ahdistuisi lisää. Lopulta se menikin varovaisesti kiertelemään huoneita, mutta palasi pian takaisin mulle naukaisten. Oletin vihjeen tarkoittavan sitä, että Nappu haluais mutkin mukaan, joten menin Napun seurana huoneita läpi ja pysyin sen vanavedessä.
Sydän meinas sulaa toiseen kertaan, mutta eri syystä - Napun kiertäessä kaikki huoneet läpi, tämä teki uusintakierroksia ja maukui vähän väliä. ;-; Selkeästi se etsi oikeaa emäntäänsä - Välillä kävi puskemassa mua ja jatkoi taas kiertelyä.
And let the drama begin...
Seuraavaksi menin tekemään muuta max. 5-10 minuutiksi ja aloin ihmettelemään, minnehän Nappu jäi. Tarkistin nopeasti kaikki huoneet: ei näkynyt olohuoneessa, eteisessä, makkarissa, vessassa eikä keittiössäkään. Noh, tässähän alkoi kehittymään pientä paniikinpoikasta, mutta järkeilin silti, että "no tietysti se on jossain piilossa, niinkuin kissat muutenkin aina - mau'untaakaan ei kuulu, joten kaiken pitäisi olla ok?"
En silti voinut olla kääntämättä käytännössä koko kämppää ympäri - Katsoin kirjaimellisesti joka ikisen kaapin, sohvan ja sängyn aluset... - Ihan kaiken mahdollisen mihin kissa voikaan keksiä änkeytyä, mutta ei.. Ei sitä vaan näkynyt missään. Noin tunnin etsintöjen jälkeen aloin todella hajoamaan ajatukseen, että "mitä jos se on mennyt jostain viemäriluukusta alas?? Mitä jos se on jossain niin pahassa jumissa, ettei äänikään pihise?? aaaaaaAA"
Valvoin, panikoin, etsin ja vollotin aina aamuun asti, kunnes huomasin about kymmenennen tarkistuskerran jälkeen, että tiskikoneen vieressä oleva "tunneli" haarautuu sittenkin, vaikka luulin sen olevan pelkkä yhdensuuntainen onkalo. Sitten otin taskulampun esille ja avasin viereisen kaapin. (Tätä on hankala selittää, mutta tän tunnelin vieressä oli lavuaari ja sen alla oli tyhjää kaappitilaa.) Ja.... järkytys oli jotain aivan käsittämätöntä, kun kaapin avattuani tajusin, että Napun turkkia pursuaa kahdesta pienestä reiästä väliseinän toiselta puolelta. Olin ihan jäätävässä paniikissa, kun melkein pelkäsin pahinta, että Nappu olisi pahassa puristuksessa seinän välissä. Nappu ei lisäksi reagoinut kosketukseen mitenkään, joten....
Soitin paniikissa äidille, joka neuvoi onneksi, että astianpesukoneen saa siirrettyä, jolloin voisin ylettyä Nappuun. Ja lopulta näinkin sen - se kyhjötti takatassujen varassa puristuksissa seinien välissä. Mähän tietysti tungin käteni sinne enkä välittänyt Napun (ilmiselvästä) nihkeydestä pelastusoperaatiota kohtaan. Sain nopeasti kynsistä ja tajusin, että ehkä mun pitää vain odottaa - Oli sentään erittäin helpottavaa tietää, että Nappu on selkeästi voimissaan, kun pystyy pistämään vastaankin.
![]() |
| Tuolla rakosessa Nappu lymyilee |
Loppujenlopuksi Nappu tuli esiin ehkä n. 3-5h päästä piilopaikastaa, kun oli jo myöhäinen ilta. Oon siis saanut jättää yöunille lopulliset hyvästit joksikin aikaa, kunnes Nappu alkaa sopeutumaan mun arkirytmiin. En oo siis nukkunut yhtään/juuri yhtään kahtena viimeisenä yönä ja se on taas vaikuttanu mun koulunkäyntiin... huoh. ._. Nappu siis hyppii hyllyillä, maukuu huoneesta toiseen jne... Mutta ei tässä auta muu kuin odottaa sen sopeutumista. Nappu kuitenkin kerää selkeästi kokoajan enemmän rohkeutta ja nytkin se näyttäytyi jopa näin aikasin (klo. 20.05) sen sijaan, että se olisi tullut piilostaan vasta yömyöhään.
Laitan varmaan reilun viikon päästä / tai vasta kolmen viikon päästä seuraavaa Nappu-raporttia. :D Seuraava kirjoitus liittynee siis johonkin aivan muuhun.




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti