Tukkaevoluutiota

Hiukset on kokenu täs lyhyen ajan sisällä melkosen muodonmuutoksen, josta meinasin kirjottaa vähän enempi tänne! Ihan aluksi pitää tietää, että oon aivan onneton hiusasioiden kanssa - aina värjäyksestä hoitotuotteisiin, joten mun piti hieman itseopiskella ennen sähläilyä.

Mutta en ala niistä sen kummemmin tarinoimaan, vaan yritän kertoa mahd. ytimekkäästi, miten/miksi oon päätyny nykyiseen lopputulokseen; Ja tämä tarkoittaa PALJON KUVIA - sen takia pompin vikkelästi asiasta toiseen, koska kuvat hahmottaa hiusteni käymän evoluution paljon paremmin. Kerron kuitenkin aluksi enemmän taustaa siitä, miksi päädyin tähän lopputulokseen.

1. Taustatarinaa

Mulla on ollut pitkät hiukset niin kauan kuin jaksan muistaa - se ehkä tuntuu hassulta, koska aika moni(?) teini-ikäinen kokeilee erilaisia tyylejä tai vähintäänkin värjää hiuksiaan useasti. Itse olen kokeillut lähinnä tuttuja turvallisia vaalean sävyjä + kerran ruskeaksi värjäämistä, mutta en mitään sen radikaalimpaa. En ollut siis sellainen erilainen, vaan epävarma nuori. - Ei, enkä tarkoita sitä, että jos et ole kokeillut 235 eri tyyliä nuorena, olet epävarma. Tarkoitan vain sitä, että jos haluat kokeilla jotain pitkään, mutta et uskalla, se kertoo epävarmuudesta.

Luultavasti siis jämähtäneen tyylini takia olen haaveillut paljon isommasta muutoksesta- lyhyestä tukasta. Olen vain silti epäröinyt ja epäröinyt erinäisten seikkojen takia, koska: (1) Ensinnäkin hiukseni on takaa erittäin kihartuvat ja lisäksi (2) minulla on aikaisemmin ollut melko lyhyt tukka, enkä pitänyt siitä juuri yhtään. Jos oikein muistan, parturi taisi ohentaa hiuksiani huolella, joten ei kai ihme, jos aloin epäilemään uutta lopputulosta.

Ja värjäämisestä vielä: kuten edellä hieman sivusin, niin olen kokeillut vaan ns. luonnollisia värejä. Kuitenkin salaa olen haaveillut ihanista pastellin sävyistä (vaal. punainen/persikka) ja jopa sinisestä. Nämäkin haaveet olen tosin sivuuttanut epävarmuuttani, mutta nyt on toisin! Olen saanut jostain enemmän itsevarmuutta kokeilla rohkeasti, joten halusin ehdottomasti kokeilla värjäämistä pastellinpinkillä värillä.

Mutta suuremmat löpinät jätän tähän! Antaa kuvien puhua puolestaan:
 

Ennen...

...Jälkeen!

Mutta siitähän tuli aika kiva..! Parturi oli lisäksi aivan ihana, kun ei vetänyt turhaa small talkkia, vaan me keskusteltiin oikeasti olennaisista asioista - eli hiusjutuista. Viimeksi pääsin kertomaan puol elämäntarinaa, joten olin helpottunut, että sain eri parturin tällä kertaa...

Jokatapauksessa: tää parturi sai varmasti harmaita hiuksia mun hiusten paksuudesta JA takatukan voimakkaista kiharista. :D On hyvin todennäköistä, ettei mua tulla juuri koskaan näkemään täysin yllä olevan kampauksen kanssa, koska pls - en tosiaankaan jaksa suoristella samalla antaumuksella, kuin parturi.

ilme kertoo

.... Kuten näkyy! Tässä siis päivä parturin jälkeen, kun heitin L'orealin värinpoiston tukalleni. Sivunoottina sanon, että värinpoisto oli kyllä 5/5 toimiva ja omakin lopputulos olisi ollut ehkä parempi jos olisin pitänyt ainetta päässä 30min sen 20 min sijaan. Lisäksi käytin vain yhden värinpoistopussin, joten muutos ei sen takia ollut kovin suuri. Olin silti semityytyväinen siitä, ettei tukka muuttunut juurikaan keltaiseksi, vaan kehtasin jopa kulkea julkisesti tuon kanssa.

Mutta takaisin aiheeseen: Letti menee siis autom. Francis-moodiin suihkun jälkeen, joten jaksan suoristella sitä korkeintaan...

... tämän verran. Okei, ehkä enemmänkin, mutta tuo on about sellanen lopputulos, jonka kanssa ehkä kehtaan näyttäytyä julkisesti. Mutta seuraavaksi värjäykseen.

täst se lähtee!

Sekoitin siis Directions: Pastel Pink - väriä about lusikallisen ja ison kasan hoitoainetta keskenään. Jälkiviisaana voin kuitenkin sanoa, että ehkä sitä väriä olisi voinut laittaa 1/3 purkin sijaan jopa 2/3 ja hieman vähemmän hoitoainetta. Koska....

.. lopputulos ei ihan ollut pinkki, vaan pikemminkin lähellä paitani väriä aka persikkaa. Tämä ei tosin juurikaan haittaa, koska kuten todettua: pidän myös persikan sävystä! Lisäksi väri tasoittaa värinpoiston aiheuttamaa keltaisuutta. Kuvasta ei kuitenkaan tule ilmi värin pientä epätasaisuutta.

En tiedä näkyykö se tässä(kään) kuvassa kunnolla, mutta jokatapauksessa pinkkejä sattumia on siellä täällä. :D Se tosin antaa ihan kivan pirteän lisän, joten en harmistu siitäkään. Haluan silti ehdottomasti suuremman muutoksen lähitulevaisuudessa - ehkä jo jopa tiistaina/keskiviikkona (siis 19.-20.8) eli seuraavan tukkapesun yhteydessä. (Kyllä, en osaa luovuttaa!) Lisäksi koko värjäysoperaatio on kuin hiusmaski ja se tekee vain hyvää tukalle! Tämä olikin itselleni uusi asia ja ponnahduslauta värjäyksen aloittamiselle, koska olen aiemmin pelännyt shokkivärien rasittavan hiusta.

Kohti siis seuraavia epäonnist-- kokeiluja ja toivotaan seuraavan lopputuloksen olevan lähempänä täydellisyyttä~

Herätys (ja töihin) ~vainhoitsujutut~

Huhuhuh, pahoittelut kaikille, jotka seuraavat blogia edes satunnaisesti - Syytän vaan törkeästi kiirettä, koska heti Desun jälkeen aloitin kesätyöt palvelutalossa, joten en ole jaksanut/ehtinyt ajatella blogin kirjoittamista.

Jokatapauksessa: en ole vielä saanut kuvia omalle koneelleni, joten varsinaisen Desu-merkinnän tekeminen ei tunnu luontevalta. Lyhyesti kommentoidakseni sanon kuitenkin, että coni oli ihan jepa ja janosin entistä enemmän omaa kameraa - haluaisin aina ottaa vaikka miten paljon kuvia, mutta hngg... ehkä vielä tänä vuonna hankin edes puolijärkkärin.

//

Työt on siis vallannu mun ajatukset ja arjen täysin nykyään; unirytmi vaihtelee rajusti 3-vuorotyön takia (ok, itellä tosin vain aamu/iltavuoroja) ja vapaapäiviä on keskellä viikkoa miten sattuu. Mutta nyt nautin onnellisesti kolmen päivän vapaata. *-* En voisi olla tyytyväisempi atm, etenkin, koska uusi asukas on aiheuttanu kaikille jo harmaita hiuksia...

Kuten Tumblurissa asiaa valotin lyhyesti, niin palvelutalon uusi asukas on levottomin tapaus, joka on mulla tullut vastaan; tämä on aggressiivinen sekä verbaalisesti, että käytökseltään, sekä hieman paranoidinen ja puheiltaan/ajatusmaailmaltaan sekava. Erikoisinta on, että tää käytös ilmenee lähinnä tiettyyn aikaan päivällä, sekä illalla - ei siis juurikaan aamulla tai iltapäivällä (!?) Jokatapauksessa nää viimepäivät on ollu semirankkoja lähinnä henkisesti, koska tää asukas vaatii kokoajan huomiota - Iltavuorossa olis kiva viettää aikaa kaikkien asukkaiden kanssa ja olla rennosti, mutta kun ei... Ja (aamu)päivällä mulla ei todellakaan oo aikaa jäädä seurustelemaan pitkäksi aikaa.

Mutta oon löytänyt paljon positiivista tästä kokemuksesta: Ensinnäkin on erittäin mielenkiintoista tavata eri tavalla reagoiva potilas ja tempperamentiltaan äkkipikaisempi tapaus. Oon huomannut, että yhtä 'oikeaa' lähestymistapaa ei ole, vaikka kaksi potilasta käyttäytyisi (ulkoisesti) samalla tavalla - Toiset haluaa hoitajan menevän pois, joku haluaa ymmärtävää keskustelua, läheisyyttä tai (viimeisenä tapanani) - suoria sanoja. Esimerkiksi tämän uuden asukkaan kohdalla huomasin, että hänelle voi sanoa suoraan "samalla mitalla", eikä ruveta liian nöyristeleväksi.

>Sä oot varastanut multa jotain! Turha kieltää, minä tiedän!
<Kuule, jos mä olisin varastanu täältä jotain, olisin rikas ja en olis täällä töissä. :)

Tämä suorapuheinen vastaus auttoi vakuuttamaan asukkaan, eikä hän ottanut sitä enää puheeksi. Korostan vielä, että tiedän tietysti, että skitsofrenia/dementinen tapaus ei tarkoita pahaa; En siis tarkoita näpäyttää asukasta tarkoituksella ilkeyttäni, vaan annan itsestäni jämptin/itsevarman kuvan. Jos olisin kauhean anteeksipyytelevä ja nöyristelevä töissä, niin mun yli jyrättäisiin heti. Voin muuten btw. sanoa, että yli puolet kaveripiriistä tuskin tunnistaisi mua töissä. :'D Osaan olla yllättävän jämpti, mutta vastaavasti myös huolehtivainen/"hössöttävä"/auttavainen. Tää työ kun vaatii "tunteiden kameleonttina" toimimista - vaihdan toimintatapaani jokaisen persoonan ja käytöksen mukaan.

Tää kaikki tekee työstä samalla sekä mielenkiintoista, että haastavaa; Oon kuitenkin entistä vakuuttuneempi siitä, että haluan toimia jatkossa(kin) mielenterveyspotilaiden (ja miksei muistisairaidenkin) parissa.

Seuraava blogimerkintä... hm, en uskalla luvata tarkkaa ajankohtaa, mutta toivottavasti saisin Animeconista jotain irti blogimerkinnäksi asti. :D Haluaisin muutenkin kirjoitella tänne enemmän, mutta silloin kun en ole töissä, niin joko nukun tai pelaan - yritän kuitenkin hyödyntää kirjoitusinspiksen, kun sellanen tulee.

Desusuunnitelmia - töyhtöhyyppien invaasio

Ajattelin tehdä uutta suunnitelmaa tulevista cosseista, koska huono rahatilanne saa ihmisen tekemään luovia ratkaisuja. En välttämättä saa Almazia tehtyä Desuconia varten, koska vyön soljen ja hanskojen tekeminen tuottaa ongelmia - Traconiin toi on vasta suunniteltukkin, joten sinänsä viivästys ei harmita.

Luultavasti mut tullaan siis näkemään Hajime Hinatana (Super Dangan Ronpa 2), sekä uutena tulokkaana Yamaguchi Tadashina (Haikyuu!!)

(vas.) Hinata ja Yamaguchi

Yamaguchi on yksi uusimmista suosikkihahmoista, joten ehdottomasti haluaisin cossata sitä jo Desussa etenkin, kun tiedän että sinne on tulossa Haikyuu!! -ryhmä; Itseasiassa oon jo tavallaan ryhmässä, koska mulle mentiin varaamaan paikka - hehe~ Harmi vaan, että nää olis tekemässä peliasuja, mutta mulla ei riitä ensinnäkään taidot, kiinnostus tai rahat siihen. Sen takia valitsin verkkapuvun.

Ilmeeni, kun melkein voisin käyttää Hinatan peruukkia tossa hahmossa, mutta sitten joutuisin tappamaan ton töyhtön. D: Eli pakko se on ostaa... Tämä vaan taas pistää jännittämään, koska Desuun on joku reilu 20 päivää enkä ole ollenkaan varma ehtisikö se edes saapumaan. Puhumattakaan siitä, onko mulla varaa ostaa koko peruukkia tai kankaita...

Hng, näin tehdään oma elämä hankalaks. Voi siis sittenkin käydä niin, että cossaan kolmatta töyhtöhyyppää, eli aiemmin mainittua Almazia, vaikka tuskin saan hanskoja tehtyä. Kokonaisuus on kuitenkin semivalmiin näkönen, joten kunhan saan viimeisteltyä takin/peruukin/kengät ja edes vyön tehtyä niin oon voitonpuolella. (Kuva muistinvirkistykseksi.)

 

Laittanen ennen Desua jotain progress- ja/tai paniikkimerkintää, jos ehdin edes ajattalemaan. :D

Tarinaa MBTI:stä

Kuten jotkut saattaneekin tietää, pidän todella paljon testeistä, ja erityisesti MBTI on mulle hyvin tuttu. Kerron seuraavaksi siis mahdollisimman ytimekkäästi MBTI:stä ja tulkitsen omaa tulostani enemmän. 

Ja varoituksen sanana: sisältää paljon "minäminäminä" -tekstiä, koska käsittelen lähinnä omaa suhdettani persoonallisuustesteihin JA lisäksi omaa mbti-testin tulosta. Yritin otsikoida pääkohdat, jotta tää wall of text pysyisi edes joissakin raameissa ja samalla tietyt kohdat voi skipata, jos ne ei oo relevantteja omalle kiinnostukselle. Mielelläni selittäisin vaikka jokaisesta persoonallisuustyypistä jotain, mutta sitten tästä tulis oikeasti romaani.

Elikkäs lyhyesti MBTI:tä kuvatakseni: Siinä on kuvattu 16 erilaista persoonallisuustyyppiä ja jokainen tyyppi koostuu neljästä eri kirjaimesta:

Asenne ympäristöön: (I)ntroversion, introvertti – (E)xtroversion, ekstrovertti
Tapa hankkia tietoa: (S)ensing, käytännöllinen – i(N)tuition, intuitiivinen
Päätöksenteon peruste: (T)hinking, ajatteleva – (F)eeling, tunteva
Elämäntyyli: (J)udgement, harkitseva – (P)erception, spontaani

Eli vastakkain olevista indikaattoreista jompi kumpi on jokaisella hallitsevampi, kuin toinen. Esimerkiksi minulla introverttius (I), intuitiivisuus (N), tuntevuus (F) ja spontaanius (P). Jokainen voi tietysti olla välillä harkitseva ja välillä spontaani, mutta jokainen meistä toimii yleensä itselleen ominaisella tavalla. Esim. luonnostansa järjestelmällisyyttä kaipaava tuskin muuttuu kauheaksi sottapytyksi - ainakaan kovin helposti.

Toisekseen haluan korostaa sitä, ettei introvertti ole välttämättä ujo tai ihmisistä vieraantunut hylkiö, eikä vastaavasti ekstrovertti ole kälättävä päällepäsmäri. Introverttina oleminen tarkoittaa vain sitä, että oma sisäinen maailma koetaan merkityksellisemmäksi ja voima/energia ammennetaan pääasiassa muista asioista kuin ihmisistä. Ekstrovertti taasen saa voimansa pääosin ihmisten kanssa seurustelemisesta ja lataa sitä kautta pattereitaan. Introvertti sen sijaan uuvahtaa helposti ison ihmismäärän keskellä, ja nauttii enemmän (tutuista) pienistä porukoista. On siis virheellistä luulla, ettei introvertti nauttisi puhumisesta, sillä tämä voi kyllä papattaa sydämensäkyllyydestä sopivassa ympäristössä 

2. Oma tulokseni lyhyesti

Palaan takaisin omaan persoonallisuustyyppiini: INFP:hen.

Joku saattaa ajatella, että on mielenkiintoista, miten introvertti voi olla sosiaali- ja terveysalalla - Eikö se käy kauhean raskaaksi? Eihän introvertti voi jaksaa toimia ihmisten parissa? - Noh, käsittelen näitä seikkoja seuraavaksi:

Tein tämän suomalaisen MBTI-testin summatakseni tulokseni lyhyesti. Huom: testi ei anna suoraan kirjainyhdistelmää, vaan se tulee tulkita tuosta alla olevasta kuvasta (esim. mulla tuli tästäkin testistä tulokseksi INFP.) Lisäksi muistakaa valita max. määrä kysymyksiä - siinä on defaulttina vain 5 kpl.

Elikkäs oma tulokseni:

klikkaamalla saa suuremmaksi

Nautin siis ihmisten auttamisesta ja olen kiinnostunut heidän ongelmistaan. Se osittain paikkaa introverttiudesta johtuvaa varovaisuuttani, koska mua kuitenkin kiinnostaa olla ihmisten kanssa tekemisissä. Toisaalta kuitenkin kaipaan myös yksinäisyyttä, joten sopivan itsenäinen työ sopii mulle.

Enkä voi liiaksi korostaa etenkään tuota viimeistä lausetta, koska mielestäni se summaa niin hyvin mun sisäistä maailmaa: "Etsit kaiken aikaa tasapainoa, koska kaipaat yhtä aikaa rauhaa ja yksityisyyttä, sekä kontaktia toisiin ihmisiin." - Haluan olla kavereiden kanssa, mutta samalla haluan myös yksityisyyttä - Ja samalla logiikalla haluan auttaa ihmisiä, mutta haluan olla myös itsekseni. Ristiriitaisuus kuvaa mua siis hyvin vahvasti.

2.2 Miksi olet kiinnostunut niin kovasti persoonallisuustesteistä?

En liioittele yhtään kun sanon, että olen aina ala-asteikäisestä saakka pohtinut paljon filosofisia ja uskonnollisia kysymyksiä. En ole epäröinyt kyseenalaistaa uskontoja, koska halusin etsiä totuutta ja ryhmää, mihin voisin kuulua. Harva ehkä tietää, mutta aikoinaan laitoin IRC-Galleriaan todella paljon omaa pohdintaa erityisesti kristinuskosta ja ateistina olemisesta. Keskustelin myös kristittyjen kanssa aktiivisesti eri uskoon liittyvistä kysymyksistä. Voisi siis sanoa, että tiedonjanoni ja uteliaisuuteni olivat kukoistuksessa siihen aikaan.

Lisäksi olen aina ollut kiinnostunut horoskoopeista, kädestä ennustamisesta, astrologiasta ym. kaikesta, joista voin vähääkään saada tietoa omasta persoonallisuudestani. Kävin paljon kirjastossa ja taisin lukea suurimman osan kaikesta aiheeseen liittyvästä. Jälkikäteen hieman harmittelen, etten tajunnut lukea enemmän psykologiaa, mutta kai se on selvää, että lapsena viihteelliset horoskoopit kiinnostaa enemmän kuin esim. Freudin persoonallisuusteoriat. Sen sijaan kaikki "mystinen" oli mielenkiintoista ja ahmin kaiken aiheeseen liityen.

Ei ole siis ihme, että, että jos olin jo lapsena noin kiinnostunut filosofisista kysymyksistä, se pohdinta ei ole sammunut vieläkään. Tosin nykyään maailmankaikkeuden pohdintani on hieman sivuuntunut ja mun ajatusmaailma keskittyy enemmän itseeni - "kuka minä olen, mitä haluan elämältä, millaiseksi haluan tulla" etc. Painotus on vain vaihtunut horoskoopeista persoonallisuustesteihin - oli ne sitten hömppätestejä tai virallisempia.

2.3  Miksi juuri MBTI?

Rakastan mbti:tä siitä syystä, että siitä voi saada hyvin todenmukaisen tuloksen omista toiminta- ja ajatusmalleistaan. Testi on sitä helpompi tehdä, miten hyvin on pohtinut näitä asioita ennalta, joten mulle tämän testin tekeminen käy melko vaivattomasti. Mutta eivät kaikki välttämättä ole varmoja esim. kiinnittääkö enemmän huomiota yksityiskohtiin vai kokonaisuuksiin, vai onko elämäntyyli spontaani vai harkitseva. Itsetuskiskelu ennen testin tekoa on siis suotavaa, koska muuten tuollaiset "joko-tai" valinnat voivat hämmentää.

Joku kertoi osuvasti tumblrissa, että infp-persoonat ovat erityisen koukussa mbti:hin koska sen luonnekuvaus on heitä imarteleva. Ja pakko myöntää, että näin on - kukapa ei haluaisi kuulla itsestään kehuja ja arvostusta? :D Vielä kun tuohon lisää sen, että INFP on helposti yksi maailman harvinaisemmista persoonallisuustyypeistä, joten sekös infp:n egoa vasta pönkittääkin, ahaha. ^^" Lisäksi kaikista tyypeistä juuri infp on erityisen kiinnostunut pohtimaan sisäisen maailman asioita.

2.3 Älä ota tuloksia liian vakavasti

En, ja siitä olenkin ylpeä, etten sulata mitään pureskelematta - tai ainakin pyrin tähän kovasti. Testien tulokset voi oikeasti vaihdella mielialan tai elämäntilanteen mukaan - esimerkiksi sain (hömppä) 'auran väri' -testistä tulokseksi mustan, sillä oon tällä hetkellä aika stressaantunut ja väsynyt. Lisäksi kasvatustiedettä opiskellessani tein paljon virallisia testejä (joissa jopa 200-500 kysymystä) ja välillä mun valheprosentti oli korkea, koska kuten todettua - oon ristiriitainen persoona.

Esimerkkinä se, jos testissä on väitteinä:

1. "Syvennyn paljon mielummin hyvään kirjaan, kuin menisin ulos kavereiden kanssa."

2. "Vietän usein aikaa yksikseni, kuin kavereiden kanssa."

Ykkösväitteeseen tuloksena saadaan mun älähdys: "??? No riippuu mun fiiliksestä?" Eli kun sama kysymys tulee eri muodossa uudestaan vastaan, todennäköisesti vastaan siihen eri tavalla, kuin ensimmäisellä kerralla. Tämä tarkoittaa, että testin tekijän mukaan valehtelen (eli valheprosentti kasvaa.)

Ykköskysymys eroaa siis kakkosesta sillä, että siinä on toimintaa kuvaileva sana "mielummin." - Vain yksi sana, ja se muuttaa merkityksen aivan toisenlaiseksi - ainakin minulle. 1. kysymykseen vastaisin siis fiiliksen mukaan joko "kyllä/ei", mutta 2. kysymykseen vastaan satavarmasti "kyllä."

Mielialan ja elämäntilanteen lisäksi tulosten tulkinnassa kannattaa ottaa huomioon yksilöllisyys. Vaikka mäkin usein intoudun toitottamaan, että "juuuu ei sun tartte kuin lukea INFP-tekstejä, nii tiedät musta kaiken!", niin eihän se niin mene. Jokainen on oma persoonansa, eikä kukaan ole vain testien tulosten summa. Lisäksi jos haluaa mahd. todenmukaisen tuloksen, sama testi kannattaa tehdä useamman kerran ja eri sivustoilla. Mutta oma pohdinta on aina kaikkein tärkeintä.

3. INFP - pidemmän oppimäärän selitys

Tämä menee suurimmaksi osaksi copypastella, mutta yritän listata asiat summasummarum.

Erottuvat ominaisuudet

INFP:n muista ajattelutyyleistä selvimmin erottuvat ominaisuudet ovat 

• idearikkaus
• empaattisuus
• ihanteellisuus,
• myönteisyys
• luovuus

 

INFP-ihmisillä on hyvin selkeä sisäinen arvomaailma, joka saattaa introvertin taipumuksen johdosta olla muilta piilossa. Ulospäin tämä arvomaailma usein heijastuu ystävällisyytenä, lämpönä ja esteettisyytenä. Tietoa INFP hankkii ja synnyttää lähinnä kehittyneen intuitionsa (Ne) kautta. Se suuntautuu lähinnä ulkoiseen maailmaan. Tällainen taipumusyhdistelmä synnyttää ihmisiä, joiden suurimmat motivaatiot suuntautuvat paremman maailman luomiseen: osaamisen kehittämiseen, työhyvinvointiin, henkiseen kehittämiseen, jne. Tästä johtuu nimitys Sovittelija (tai Idealisti).

INFP ja stressi

 

INFP:lle stressaavimpia tilanteita ovat ihmisten väliset ristiriidat. Niitä hän yrittää välttää ja sovitella. INFP on luonteeltaan niin herkkä, että hän saattaa jopa kokea syyllisyyttä ristiriitatilanteissa, vaikka hän ei olisi osallisena niihin. Toinen stressin aihe on sellainen työ, joka on INFP:n arvojen vastaista. Edellä kerrotuista syistä INFP helposti jättää sellaiset organisaatiot, joissa on paljon sisäisiä ristiriitoja ja tyytymättömyyttä

 

Väsyttyään tai voimakkaasti petyttyään INFP, jonka olemus on normaalisti tasapainoinen ja myönteinen, saattaa muuttua hyvinkin kriittiseksi ja epäystävälliseksi. Lisäksi hän saattaa tehdä järjettömiä ratkaisuja elämässään. Kun väsymys (stressi) hellittää, INFP palautuu omaan harmoniseen ja myönteiseen perustyyliinsä, eli hallitsevien funktioiden käyttämiseen 

Kehityshaasteet 

 

INFP:n yksi luontainen kehityshaaste on oppia hieman lisää kovuutta: tuoda esille omia odotuksiaan ja tarpeitaan, ja olla syyllistymättä omista ja muiden epäonnistumisista. - Toinen hyvä kehityshaaste liittyy S-funktioon eli "maallisiin asioihin". INFP:llä on taipumusta kiinnostua "henkisistä asioista". Silloin saattaa unohtua omasta fyysistä kunnosta huolehtiminen ja käytännön taitojen harjoittelu

 

INFP-ajattelutyylin yleisyys Suomessa on 1,2 %. Tyyppi on siis hyvin harvinainen, ainakin työelämässä.

4. Lopuksi

Tuntuu ehkä oudolta, mutta vaikka tässä tuli paljon tekstiä, olisin halunnut kertoa vielä lisää näistä asioista. Voikin olla, että joskus keskitän merkinnän ihan pelkästään omille testien tuloksille - Eikö olekkin kamalaa, miten mun energia ei koskaan sammu näiden kanssa? :'D Mutta blogissa voi selittää onneksi turvallisesti mistä vain. Näiden käsitteleminen ja listaaminen vaan pitää mun ajatukset jonkinlaisessa järjestyksessä.

Phuuh.... tuntuu kuitenkin, että tuli aika vaihtelevaa tekstiä, koska oon kirjoitellut tätä pikkuhiljaa varmaan alle viikon ajan. Pahoittelen siis, jos teksti jäi sekavaksi. x_x Seuraava teksti tullee olemaan vähän kevyempää - Ehkä cossi-progessia?

Nappu tuli taloon

Kirjoitanpas ensimmäisen, enemmän päiväkirjamaisen, selostuksen viime päivistä. Aluksi piti tehdä oma merkintä synttäreiden kunniaksi ja kirjoittaa parista muustakin asiasta, mutta ne saa nyt odottaa. Haluan avautua nyt yleisesti.

Lupauduin hoitamaan kaverini kissaa, Nappua, jonkin aikaa ja oh dog mitä kaikkea on jo kerenny tapahtumaan vajaan kahden päivän aikana.

Aluksi Nappu kyhjötti vain makuuhuoneen nurkassa ja annoinkin sille täyden rauhan (miinus valokuvan ottaminen.) Siinä ehtikin vierähtää n. 3-4h että Nappu uskaltautui olohuoneeseen eli sinne missä mäkin olin. Mutta samantien sulin söpöydestä, kun se halusi änkeytyä (tuttuun tapaansa) peiton alle piiloon - tai "kotatsuun", niinkuin mä ja kaverini sitä kutsutaan. Nappu siis tulee aina mun jalkojen alle, kun oon peiton alla jalat koukussa - tämä siis muodostaa telttamaisen suojan Napulle, jossa se tykkää köllötellä.

Alkujännitykset

Nappu kurkkaa "kotatsusta"

"... miksi otit peiton pois ??"

Noh, mun nukkumaanmeno senkun venyi ja venyi... En vaan halunnut häätää Nappua mihinkään, vaan halusin mennä sen ehdoilla, ettei se ahdistuisi lisää. Lopulta se menikin varovaisesti kiertelemään huoneita, mutta palasi pian takaisin mulle naukaisten. Oletin vihjeen tarkoittavan sitä, että Nappu haluais mutkin mukaan, joten menin Napun seurana huoneita läpi ja pysyin sen vanavedessä.

Sydän meinas sulaa toiseen kertaan, mutta eri syystä - Napun kiertäessä kaikki huoneet läpi, tämä teki uusintakierroksia ja maukui vähän väliä. ;-; Selkeästi se etsi oikeaa emäntäänsä - Välillä kävi puskemassa mua ja jatkoi taas kiertelyä.

And let the drama begin...

Seuraavaksi menin tekemään muuta max. 5-10 minuutiksi ja aloin ihmettelemään, minnehän Nappu jäi. Tarkistin nopeasti kaikki huoneet: ei näkynyt olohuoneessa, eteisessä, makkarissa, vessassa eikä keittiössäkään. Noh, tässähän alkoi kehittymään pientä paniikinpoikasta, mutta järkeilin silti, että "no tietysti se on jossain piilossa, niinkuin kissat muutenkin aina - mau'untaakaan ei kuulu, joten kaiken pitäisi olla ok?"

En silti voinut olla kääntämättä käytännössä koko kämppää ympäri - Katsoin kirjaimellisesti joka ikisen kaapin, sohvan ja sängyn aluset... - Ihan kaiken mahdollisen mihin kissa voikaan keksiä änkeytyä, mutta ei.. Ei sitä vaan näkynyt missään. Noin tunnin etsintöjen jälkeen aloin todella hajoamaan ajatukseen, että "mitä jos se on mennyt jostain viemäriluukusta alas?? Mitä jos se on jossain niin pahassa jumissa, ettei äänikään pihise?? aaaaaaAA"

Valvoin, panikoin, etsin ja vollotin aina aamuun asti, kunnes huomasin about kymmenennen tarkistuskerran jälkeen, että tiskikoneen vieressä oleva "tunneli" haarautuu sittenkin, vaikka luulin sen olevan pelkkä yhdensuuntainen onkalo. Sitten otin taskulampun esille ja avasin viereisen kaapin. (Tätä on hankala selittää, mutta tän tunnelin vieressä oli lavuaari ja sen alla oli tyhjää kaappitilaa.) Ja.... järkytys oli jotain aivan käsittämätöntä, kun kaapin avattuani tajusin, että Napun turkkia pursuaa kahdesta pienestä reiästä väliseinän toiselta puolelta. Olin ihan jäätävässä paniikissa, kun melkein pelkäsin pahinta, että Nappu olisi pahassa puristuksessa seinän välissä. Nappu ei lisäksi reagoinut kosketukseen mitenkään, joten....

Soitin paniikissa äidille, joka neuvoi onneksi, että astianpesukoneen saa siirrettyä, jolloin voisin ylettyä Nappuun. Ja lopulta näinkin sen - se kyhjötti takatassujen varassa puristuksissa seinien välissä. Mähän tietysti tungin käteni sinne enkä välittänyt Napun (ilmiselvästä) nihkeydestä pelastusoperaatiota kohtaan. Sain nopeasti kynsistä ja tajusin, että ehkä mun pitää vain odottaa - Oli sentään erittäin helpottavaa tietää, että Nappu on selkeästi voimissaan, kun pystyy pistämään vastaankin.

Tuolla rakosessa Nappu lymyilee

Loppujenlopuksi Nappu tuli esiin ehkä n. 3-5h päästä piilopaikastaa, kun oli jo myöhäinen ilta. Oon siis saanut jättää yöunille lopulliset hyvästit joksikin aikaa, kunnes Nappu alkaa sopeutumaan mun arkirytmiin. En oo siis nukkunut yhtään/juuri yhtään kahtena viimeisenä yönä ja se on taas vaikuttanu mun koulunkäyntiin... huoh. ._. Nappu siis hyppii hyllyillä, maukuu huoneesta toiseen jne... Mutta ei tässä auta muu kuin odottaa sen sopeutumista. Nappu kuitenkin kerää selkeästi kokoajan enemmän rohkeutta ja nytkin se näyttäytyi jopa näin aikasin (klo. 20.05) sen sijaan, että se olisi tullut piilostaan vasta yömyöhään.

Laitan varmaan reilun viikon päästä / tai vasta kolmen viikon päästä seuraavaa Nappu-raporttia. :D Seuraava kirjoitus liittynee siis johonkin aivan muuhun.

Hahmojen valinta

Halusin tehdä merkinnän, jossa pohdin/selvennän enemmän, millä perusteella valitsen cossini. Syitä on loppujenlopuksi aika monia, eikä munkaan päätökset synny aina tuosta vain. Pahoittelen jo etukäteen, jos mun selitykset vaikuttaa siltä, että aliarvioisin lukijaa - Haluan vain yrittää muuttaa ajatukseni tekstimuotoon mahdollisimman järkevästi. Lisäksi haluan painottaa, että listaukset perustuvat vain omiin valintaperusteisiini, enkä todellakaan vaadi, että muiden pitäisi ajatella samoin.

Eli seuraavaksi listaan syitä suurinpiirtein tärkeysjärjestyksessä, jotka vaikuttavat omiin valintoihini:

1. Samaistuminen hahmoon

Ehdottomasti ykkössyy mulla on hahmoon samaistuminen. Ja samalla tää yleensä tarkoittaa sitä, että tämä hahmo kuuluu mun suosikkeihin. Mutta seuraavaksi haastava osuus on tämän selittäminen mahdollisimman ymmärrettävästi:

Selkeä syy tähän on se, että katson ohjelmia tunteella - Mutta miksipä kukaan katsoisi jotakin sarjaa, jos se ei herättäisi mitään reaktioita? Eli mulla erityisesti hahmoon samaistumisen kokemus synnyttää innostuksen cossata "juuri tätä!" hahmoa. Mielestäni on paljon hauskempi cossata hahmoa, joka "kokee olevansa" tai vaihtoehtoisesti haluaa olla. Tietysti hahmossa voi olla piirteitä, joita ei löydä itsestään, joten hahmo voi symboloida myös sitä jollaiseksi haluaisi tulla. (Huom: saatan tehdä joskus oman merkinnän suosikkihahmoistani ja hahmoihin samaistumisesta.)

Mutta miksi en sitten samantien cossaa Gintokia (Gintama), Lelouchia (Code Geass), Zoroa (OP) vaikka hahmot kuuluvat suosikkeihini?

Heitä en cossaisi.

2. Ruumiinrakenne/ulkonäkö

Sen takia, koska en koe ulkonäöllisesti (tai luonteeltani) sopivani edellä mainittuihin hahmoihin. Lelouch olisi tuosta porukasta sopivin, mutta en silti kokisi tekeväni hahmolle oikeutusta. Mutta minkälainen hahmon siis pitäisi olla, että cossaisin sitä?

Näitä cossaisin

Kaikki yllä olevat hahmot ovat ~166 cm (aka "keskikokoisia"), normaalivartaloisia ja teinejä/nuoria aikuisia. Lisäksi kaikki hahmot ovat suosikkejani niistä sarjoista, joissa he esiintyvät = täydellistä. Mun suosikkihahmojen kohdalla on ehdottomasti siis selkeä kaava, jossa yhdistyvät sekä ulkonäkö, ruumiinrakenne, että luonne.

Ja iso huomio: en tietenkään tarkoita, että ilmentäisin hahmoja täydellisesti tai edes hyvin, mutta kysymys onkin omasta mielikuvastani ja omista mieltymyksistäni. Suora quote mun ajatuksista:

"hm.. pidän tästä hahmosta, samaistun siihen, ja sen kroppa on melkolailla samanlainen, kuin mulla. Voisin cossata!"


3. Hahmon pukeutuminen

Tämä on vasta kolmantena siksi, koska harvoin valitsen hahmoa pelkästään asun perusteella. Vaikka näkisin internetin syövereissä hahmon, jolla on hieno puku, en yleensä lähde cossaamaan vain sen perusteella. Hahmon näkeminen voi kyllä kannustaa mua katsoman sarjaa, mutta sekään ei välttämättä takaa, että cossaisin hahmoa. (kts.1.)

Ja tietysti se on tärkeää ettei asu ole liian vaikeasti toteutettava mulle. Erityisesti mekkoja en ole tottunut tekemään, joten olenkin tietoisesti vältellyt niitä.


4. Joku pyytää / ehdottaa

Simple as dat - Jos joku pyytää mua ryhmäänsä tai paricossaamaan, sanon harvoin "ei." Mutta tietenkin haluan ensin nähdä hahmon, koska haluan tietää onko asu mun taidoilla toteutettavissa. Olen kuitenkin aina otettu siitä, että joku on ajatellut mua jonkun hahmon kohdalla tai hyväksyy mut ryhmäänsä.

Lisäksi joskus harvoin kuulen ihan suoraan, että "sun pitää cossata hahmoa X, koska sopisit siihen hyvin!"

Yukari - Touhou

Esimerkiksi Yukarin kohdalla mulle on sanottu, että olisin sen inkarnaatio luonteeltani ja ulkonäöltäni. :D Mutta tämän cossaaminen jäi jäihin, sillä toi on kauhean työläs cossi enkä ole tottunut tekemään naisten vaatteita.

-------

En ole varma unohdinko jonkun asian vielä, mutta eiköhän suurin osa tullut jo esille. Sivunoottina sanon, että tulen tekemään "muutaman" cossaamiseen ja/tai hahmoihin liittyvän merkinnän vielä (lähi)tulevaisuudessa. Oon huomannut, miten ihanasti blogimerkintöjen tekeminen selkiyttää ajatuksia ja rakastan muutenkin tehdä tälläsia listauksia.

Ihan varmasti kuitenkin mun postaustahti tulee tasaantumaan. Näin aluksi on vaan kauhea tarve selittää kaikesta, mistä en ole kirjoittanut minnekkään.

Aikaharppaus vuoteen 2009

Aluksi tästä piti tulla ennenaikainen synttärimerkintä, mutta ajattelin omistaa tän sittenkin naamavertailulle viiden vuoden takaiseen minääni. Idea tuntui näin synttärin alla hauskalta, koska puolet 50 v:n kakusta tulee täyteen, joten halusin nähdä, miten oon matkan varrella muuttunut. Elikkä vahvana varoituksena sanon, että seuraavaksi tulee naamoja, ja paljon! Teen tässä kahta vertailua, jossa ensimmäinen osa antaa ehkä edustavamman kuvan, ja viimeinen taas kertoo mun naaman... monipuolisuudesta.

Vanha huppari pääsi pitkästä aikaa käyttöön!

Ja sitten se kuvauksellisempi vertailu

Sivunoottina pakko sanoa, etten oo koskaan ottanu selfietä meikit päällä- en edes osaa vieläkään meikata kunnolla, koska ei vaan ole ollut kiinnostusta. Mulla on ollut teini-ikäisestä lähtien vahvana ajatus, että "jos tää pärstä ei kelpaa, niin ei sitten!" Eli omalla tavallaan mun meikittömyys on toiminut vastalauseena pinnalliselle yhteiskunnalle - Eikä saa ymmärtää väärin! Meikeissä ei oo mitään vikaa, ja musta on hienoa, miten jotkut osaa käyttää meikkejä. Enkä pidä itseäni minään täydellisenä veistoksena (pfffft), etten tarvitsisi meikkiä - Mua vaan ei kiinnosta ja lisäksi oon liian laiska siihen hommaan. Vasta cosplayn tuleminen kuvoihin on saanut mut kiinnostumaan edes jotenkin meikkaamisen taidosta.

Mutta myönnettäkööt:: bilsan opettaja valisti aikoinaan että meikit pilaa kasvot, joten sekin pelotti. Eli tavallaan mun päätökseen vaikutti myös tämä pinnallinen seikka.

Mutta joo: koska oon ottanut paljon kuvia mun luonnollisesta lookista, niin voin sanoa, että valaistuksella on iso osa siinä, miltä oma pärstä näyttää. Toivon siis, ettei kukaan koskaan kauhistelisi kasvojaan esim. vessan kauniin keltaisen valon hehkussa, kun se ei välttämättä anna todenmukaista kuvaa. Lisäksi valokuvat on niin yksiulotteisia eivätkä aina anna todellista kuvaa ihmisen ulkonäöstä. Trust me - oon todellisuudessa aika rähjäsen näkönen.

Seuraavaksi laitankin sekalaisen määrän kuvia 09-10- vuosilta, joissa näkyy ehkä jotenkin, ettei kasvojen piirteet oo kuvissa päivänselviä. Loogisinta kai olisi, että vanhemmiten ihmisen kasvot kaventuu, mutta kuten kuvasta ehkä näkyy, saatan näyttää palloposkelta joissakin '09 kuvissa ja naama on kapeampi tuossa kamalassa, vuoden '10, yllätyskuvassa. :D

Pointtina siis! Kasvot voi muuttua hyvin traagisesti kuvakulman ja valaistuksen takia, joten älkää järkyttykö "huonoista" kuvista!

Elikkä peace out taas. o/ (Ja ilmeily on parasta.) Niin ja jos jäi vielä kaivertamaan, miltä mä nykyään näytän, niin kattokaa mielummin tota ekan kuvavertailun asiallisempaa, osaa :D Ne kuvat otettu tasan tänään.